Vuokralääkärillä

Olemme jonottaneet vajaat kaksi ja puoli kuukautta vuokralääkärille pääsyä. Terveysasemallamme ei ole enää omia lääkäreitä, tilanne on katastrofaalinen ja hullunkurinen. Sama kuin jos suutarissa ei olisi suutaria, kampaamossa kampaajaa tai kaupassa myyjää. Ostettu vuokralääkärisysteemi paikkaa täyttämättömiä lääkärinvirkoja.

Astumme sitten poikani kanssa rappuset ylös ja menemme aulaan odottamaan. Kävelemme käytävää pitkin huoneen ohi, jossa meillä on peräkkäiset ajat. Ovenraosta näen tanakan miehen, joka on oleva lääkärimme.

Pääsemme heti kohta sisälle ja siitä se alkaa: vähättely, mitätöinti ja päältäkävely, jota pelkäsin jo odottaakin.

Ihoni tuntuu kauttaaltaan epämiellyttävälle vastenmielisyyden ja tuskanhien noustua pintaan. Aivan kuin se olisi kihelmöinyt joka paikasta.

*

Olisin halunnut olla muualla, mutta olin nyt täällä ja täällä haisi Almighty, kaikkitietävyys. Ja jos muillakin lääkäreillä kaikkitietävyys pöllähti enemmän tai vähemmän, täällä ei muuta hajua ollutkaan. Almighty täytti huoneilman kauttaaltaan niin, että ilma oli sakeana sitä.

Fyysisesti lääkäri oli sitä sorttia, joka ei ilmeisesti ollut harrastanut mitään fyysistä koskaan - niin tasaisesti oli ihrakerros levinnyt ympäri kehoa kasvoihin asti, joiden keskipisteenä oli hyvin pienet silmät, joilla hän tuijotti meitä. Tuo yhdistettynä Almightyyn, joka oli oikeastaan täydellistä typeryyttä ja tietämättömyyttä homesairaudesta, sai minut tuntemaan aivan kuin olisin katsonut saparohäntää suoraan silmiin, ettei hän tiennyt näistä asioista sen enempää kuin nelijalkainen toverikaan.

*

Tuskanhikeni vain syveni yrittäessäni selittää lääkärille oireitani. Olin printannut mukaan papereita, joista näkyi tähän mennessä tehtyjä tutkimuksia.

Katsoessaan lausuntoja magneettikuvauksistani lääkäri sanoi, että "oikein magneettikuvia on otettu"... Hän sanoi tuon äänensävyllä, josta tajusin sellaisen olevan terveyskeskuksessa jotain ihmeellistä, etteivät ihmiset yleensä pääse noihin tutkimuksiin. Muistin, kuinka en itsekään ollut päässyt kuulotutkimukseen tai Holteriin, jotka sain sitten teetättää yksityisellä puolella sairaskuluvakuutuksestani. Vastenmielisyyteni vain kasvoi muistaessani kaikki ikävät asiat.

Vuokralääkäri myös vähätteli poskiontelo-oireitani ja lausunnoissa mainittua limakalvoturvotusta. Varmasti se näyttikin papereissa mitättömältä ja vähäiseltä, jos ei tarvinnut kärsiä kroonisista oireista ja vähän väliä toistuvista päänsäryistä.

*

Tapahtui kuitenkin se ihme, että ensimmäistä kertaa koko tammikuun lopusta alkaneessa vaivassa lääkäri sanoi katsovansa poskionteloa ultraäänellä ja lähti hakemaan kannettavaa laitetta. Totuuden paikka olisi nyt, olinko valittanut vain turhasta, vaikka tiesin ja tunsin, että se oli siellä edelleen, vasemmalla poskiontelossa.

Ei sitä voinut olla tuntematta - ja lääkäri näki sen myös ultralla.

Oli löydös ja oire, mutta vähättely vaan jatkui. Jos olisin ollut nuorempi ja mikäli en olisi joutunut olemaan näiden Almightien kanssa niin paljon tekemisissä, olisin antanut kävellä päältäni ja juttu olisi jäänyt siihen.

Lääkäri alkoi myös tivata, olenko käyttänyt kortisonia ja limakalvoja kuivattavia lääkkeitä, jolloin tuskani vain syveni entisestään. En voinut sanoa, ettei kortisonia pitäisi käyttää sieni-infektioissa, vaikka siitähän kenkä puristi. Keuhkonikin olivat alkaneet toipua siirryttyäni luontaisrohtoihin.

*

Tiesin näyttäväni lääkärille punaista vaatetta mainitessani sanan "luontaisrohdot", mutta olin urhea ja viittasin vain ylimalkaisesti niihin mainiten ainoastaan höyryhengityksen. Muuta en kertonut ja jos olisin alkanutkin, koko vastaanottoaika olisi mennyt luennoimiseen eikä lääkäri olisi uskonut mitään.

Mutta yhä hän vain jatkoi hiillostamistani ja kysyi, mitä lääkkeitä olen vaivaani käyttänyt. Sanoin, että minulla on kotona niin paljon lääkkeitä, etten muista tarkkaan. Muistin Nasonexin, jonka olin tainnut hakea apteekistakin... Lääkäri ei vaan antanut periksi ja kysyi, olenko käyttänyt Nasonexia. Kiemurtelin kuin mato koukussa, sillä minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, että olisin käyttänyt Nasonexia tai missä se oli ylipäätään. "Et siis ole käyttänyt Nasonexia", lääkäri sanoi, johon en voinut muuta kuin vastata, että ee-en...

Lääkäri voitti tuon erän, ja sisuni alkoi nousta pintaan. Aloin ladella hänelle litaniaani siitä, että jo vuonna 1999 Mayo-klinikan tutkimuksessa todettiin 96 prosentin kroonisista rinosinuiittipotilaista kärsivän sieni-infektiosta ja että tutkimus on vahvistettu myös ENTissä Itävallassa. Ja koska olin jo hiiltynyt, kysyin lääkäriltä, onko hän lukenut tuosta Mayo-klinikan tutkimuksesta? Olin vuorostani niskan päällä ja lääkäri joutui vastaamaan: "Ee-en..."

*

Seuraavaksi on sitten vuorossa poikani oirehtiminen samasta ongelmasta, ja lääkäri jatkaa jo tutuksi tulleella vähättelylinjallaan. Jälkikasvu kuvaa omia oireitaan, muttei se vakuuta lääkäriä. Jos en olisi paikalla, hänenkin oireidensa päältä käveltäisiin. Joudunkin kertomaan kaikista ongelmista, joita homealtistus on tuonut tullessaan, opettajien kiusasta, kun he eivät ole uskoneet toisen olleen oikeasti sairas jne.

Mutta Almighty mitätöi kaikkea. Se, että toisen sierain on ollut homeasunnosta lähtien tukossa, ei ole mikään ongelma hänelle. Kerrottaessa myös pienestä lämpöilystä, jota on ollut iltaisin, lääkäri alkaa rusikoida sitäkin. Hän saa sen näyttämään naurettavalta kysymällä lämpöilyn määrää, onko se 37 tai 38 astetta. - Ei, se on vaan sellaista lämpöilyä, jonka tunnen äitinä halatessani, yritän selventää.

Tuon jälkeen lääkäri alkaa tutkia poikaani ja kesken tutkimisensa hän virkkaa tälle: "Missä vaiheessa olet ajatellut muuttaa omaan asuntoon?" Luen vieressä papereitani ja lapseni yrittää selittää lääkärille jotain. En kommentoi sanoja millään lailla, vaikka tiedänkin ne törkeiksi ja asiattomiksi tutkimustilanteen kannalta. Toinen on täyttänyt juuri kahdeksantoista ja kaikkien vaikeuksien keskellä pitäisi luopua vielä kodin suomasta turvasta...

Vastaanottoaika alkaa kuitenkin lähetä loppuaan ja olemme pääsemässä jonkinlaiseen yksimielisyyteen jatkosta. Ja vaikka minulla on oirehtinut myös keuhkot, ne täytyy jättää sivuun, koska korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalla raja menee noin kaulassa, vuokralääkäri sanoo tiedustellessani, voisiko siellä tutkia myös keuhkoja.

Olen jo aiemmin viljellyt mustaa huumoria siitä, ettei "pikkuvarpaan vaivasta voi mennä valittamaan isonvarpaan lääkärille"... Jokaisella vaivalla on oma lääkärinsä niin, että koko systeemi on pirstaloitunut eikä ihmistä hoideta enää kokonaisuutena.

*

Päästyämme torstaina vastaanotolta pois olimme kummatkin väsyneet ja pahoilla mielin. Poika purkaa pahaa mieltänsä minuun ja mainitessani siitä hän tokaisee, keneen muuhunkaan purkaisi...

Vaan minun täytyy kestää kaikki, tosin onneksi on tämä kirjoittaminen, johon voin purkaa itseäni. Huhtikuussakin aamusivuja kertyi taas 107 liuskaa ja sinne nämäkin kärsimykset raapustettiin pois kiusaamasta ja kuleksimasta.